Papurino syntyi ajatuksesta, että paikoilla on merkitys.
Ei vain kartalla, vaan myös muistoissa. Luonnossa koetut hetket jäävät usein näkymättömiksi, vaikka juuri niihin haluamme palata yhä uudelleen. Me halusimme antaa niille muodon.

karttojamme löytyy monista kodeista, joissa luonto on tärkeä osa elämää.

Avasimme verkkokauppamme vuonna 2017, ja mallistossamme on tällä hetkellä yli 400 kaupungin karttataulua sekä laaja valikoima muita sisustus- ja lahjatuotteita.

Papurino on olemassa, jotta ihmiset voisivat kokea yhteyden omiin juuriinsa, identiteettiinsä ja luontoon.

Valmistamme karttoja ja sisustustuotteita kotimaisesta koivuvanerista verstaallamme Turengissa. Jokainen tuote kulkee käsiemme kautta alusta loppuun, ideasta valmiiksi käyttöesineeksi tai näyttäväksi seinäteokseksi.

Työskentelemme pienessä mittakaavassa, yhdessä. Se näkyy tavassamme tehdä: rauhallisesti, huolellisesti ja materiaalia kunnioittaen. Jokainen kartta on hieman erilainen, aivan kuten paikatkin, joita ne esittävät.

Monelle Papurino-kartta on tapa merkitä kuljettuja reittejä, koettuja kansallispuistoja tai paikkoja, joihin haluaa vielä jonain päivänä palata. Se voi olla myös taulu omasta kotipaikasta, paikasta, johon liittyvät juuret ja syvimmät muistot. Kartta ei ole vain esine seinällä, vaan osa ihmisen elämänpolkua.

Papurino on kasvanut vähitellen asiakkaiden, retkien ja vuosien mukana. Tänään karttojamme löytyy monista kodeista, joissa luonto on tärkeä osa elämää.

Avasimme verkkokauppamme vuonna 2017, ja mallistossamme on tällä hetkellä yli 400 kaupungin karttataulua sekä laaja valikoima muita sisustus- ja lahjatuotteita.

Papurino on olemassa, jotta ihmiset voisivat kokea yhteyden omiin juuriinsa, identiteettiinsä ja luontoon.

Anna ja Olli Tuomela

Papurino Oy
Taimistotie 4
14200 Turenki
Y-tunnus: 2538827-5
info@papurino.com
040 646 2771